Siirry sisältöön
Satakunnan Turvapalvelut Oy

Satsaus ekologisuuteen – satsaus tulevaisuuteen

Kaasu- ja sähköajoneuvojen hankintahinnat ovat vielä tässä vaiheessa bensa- ja dieselajoneuvoja korkeammat. Hankintojen kustannustehokkuutta tukee kuitenkin säästöt polttoainekustannuksissa. Yhdellä tuotantoajoneuvollamme ajetaan noin 150 000 km vuodessa. Kun ajoneuvoja on useampia, valintojen merkitys kertaantuu. Ympäristön ja yrityksemme maineen kannalta käyttämiemme ajoneuvojen vähäpäästöisyys ympäristöystävällisten biopolttoaineiden käytön myötä on merkityksellistä. Jokainen yrityksemme ajoneuvolla ajettu kilometri on ympäristömme kannalta tärkeä. 

Ensimmäinen hydridiajoneuvomme otettiin tuotantokäyttöön tammikuussa 2017. Ajoneuvopolitiikkamme on tämän jälkeen ollut johdonmukaista. Tällä hetkellä käytössämme on kolme hybridi- sekä kaksi kaasuajoneuvoa. Ensimmäinen sähköauto otetaan käyttöön marraskuussa sekä uudet plug-in hybridit marraskuussa sekä vuoden 2019 toukokuussa.

Ajoneuvohankinnat mukailevat vahvasti arvojamme. Olemme huomanneet muutoksen myös asiakkaidemme arvomaailmassa. Useat yritykset tekevät tänä päivänä päätöksen palveluntuottajasta vastuullisuuden perusteella. Haluamme tukea asiakkaidemme arvoja, ja olla ensimmäinen vaihtoehto palveluntuottajaksi.

Olemme huomanneet vastuullisen toiminnan merkityksen myös uuden henkilöstön rekrytoinnissa. Nuorekas henkilöstömme arvostaa voidessaan tehdä päivittäistä työtään yhteiskuntavastuullisesti, muun muassa ympäristöä kunnioittaen.

Vieritä ylös