Siirry sisältöön
Satakunnan Turvapalvelut Oy

Yksintyöskentelyn turvaaminen

Kuvake yksintyöskentelyYksintyöskentely itsessään ei ole vaarallista, mutta se lisää riskiä tilanteissa, joissa työn luonne, asiakkaat tai työolosuhteet voivat muuttua ennakoimattomiksi. Siksi yksintyöskentelyn turvaaminen on olennainen osa työturvallisuutta.

Monissa erilaisissa työympäristöissä ja toimialoilla työtä tehdään yksin. Yksintyöskentely tuo työhön uusia riskejä, joihin on syytä varautua työnteon jatkumisen ja työntekijän työturvallisuuden takaamiseksi.

 

Henkilöturvapainikkeet apuna

  • Painike, joka tarvittaessa hälyttää paikalle apua.
  • Yleisimmät käyttökohteet sellaisia, joissa henkilöön on mahdollista kohdistua uhkaa.
  • Henkilöturvapainikkeen voi hankkia vaikka omille vanhemmilleen, jolloin se hälyttää paikalle sen henkilön jonka mobiililaite on painikkeeseen ohjelmoitu.
  • Yksinkertaisimmillaan hälytys menee hälytyskeskukselle, tai muulle valitulle henkilölle esim. työkaverille.
  • Henkilöturvalaitteet, joita käytetään yksintyöskentelyyn ovat ns. ”man down”-laitteita. Eli jos ihminen on yksin työssä, laite tunnistaa nopean kaatumisen, kovan iskun, putoamisen, liikkumattomuuden ja hälyttää automaattisesti apua.

 

Pohdituttaako yksintyöskentelyn turvaaminen?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme!

He vastaavat mielellään lisäkysymyksiin ja auttavat yksintyöskentelyn turvaamisen kehittämisessä.

 

Asiantuntijat

Kuvassa yrityksen turvallisuuspäällikkö Jari-Matti Toivonen

Jari-Matti Toivonen

Turvallisuuspäällikkö

040 670 9920

jari-matti.toivonen@turva247.fi

Kuvassa yrityksen palvelupäällikkö Juha Heino

Juha Heino

palveluiden myynti

Palvelupäällikkö

040 610 1387

juha.heino@turva247.fi

Vieritä ylös